Kukonlaulun aikaan sängystä ylös kömpiessä lämpömittari tiedotti ulkona olevan melkoisen rapsakka ilma (-7). Kun aurinko nousi ja pakkanen oli hieman laantunut lähdin Kallen kanssa metsälenkille heti tuosta talon kulmalta. Aurinko kimmelsi ihanasti koivujen oksilla ja paikkapaikoin kuura hohti valkeana, aivan kuin maassa ja puiden oksilla olisi ollut pienen pieniä timantteja.
Otin aluksi hieman TOKOa Kallen kanssa. Seuraaminen sekä istuminen ja makaaminen liikkeestä sujuivat hienosti, bravo! Onneksi sujuivat, sillä eilisten kasvattajan NOME/TOKO -treenien (tällä ensimmäisellä talvikauden kerralla TOKOtreenit) perusteella pelkäsin jo, että olemme saaneet hyvin koulutetun koiran pilattua. Kalle paineli treeneissä nenä maata viistäen, ihan kuin nuuhkien tarkkaan kaikkien tyttöjen istumapaikat. Moneen kertaan sai kehottaa istumaan, eikä koiruus välttämättä istunut sittenkään. Emännän seuraaminen oli myös melkoisen ylitsepääsemätöntä, kun olisi ollut niin paljon hyviä hajuja mitä seurata. Kasvattajan sanoja lainatakseni "Kallelta viedään kohta munat!"

Kaiken koheltamisen keskellä jotain hyvääkin sanottavaa löytyy. Koirat jätettiin paikalle yksin istumaan ja ohjaajat kävelivät kymmenisen metrin päähän. Sari hihkui erinnäisä käskyjä koirien edessä liikkuen ja käsiä heilutellen. Aivan ensimmäisistä treeneistä muistan, että Kalle ei malttanut istua paikallaan, vaan jonkin ajan päästä säntäsi Sarin luo. Vaan nytpä pysyi koiruus paikallaan, hienoa!

Selityksiä löytyy, mutta kerrottakoon, että Kalle ei ole kyllä pitkään aikaan nähnyt kovinkaan paljon muita koiria, koska treeneissäkin on ollut tauko. Lisäksi lenkkeilemme pääsääntöisesti metsässä, jossa melko harvoin tulee ketään vastaan.
Koska Kalle ei hirveästi muita koiria tapaa, niin mielessä onkin alkanut kytemään ajatus kaverista. Ajatusta ei mitenkään liennytä se, että Kallen kasvattajalle on todennäköisesti tulossa loppuvuodesta pentuja. Ne olisivat luovutusikäisiä helmikuussa. Ne olisivat flatteja! Tätä rinnassani kytevää kuumetta ei mitenkään liennyttänyt kasvattajan kanssa mahdollisista tulevista pennuista käymäni keskustelu...